Huhhuh, kun on ollut outoa, kun ei ole tarvinnut huolehtia koko ajan läksyistä ja kokeisiin luvusta ja koulussa nykyään vaan käydään ja ollaan ilman suurempia murheita. Helppoa siis on ollut nämä kolme viimeisintä päivää ja nyt on vikat kokeetkin tehty ja arvosanatkin ollaan jo saatu tietää kaikista. Itse olin todella tyytyväinen, mutta kyllä siellä vielä muutaman kokeen numero vähän jäi ärsyttämään.. No, sellaista se on, suunta on vain ylöspäin. Nyt kuitenkin meillä on vika viikko suhteellisen leppoisa, nimittäin maanantai ja keskiviikko ovat helpot päivät, ne mennään lukujärjestyksen mukaan, tänään oli urheilupäivä, torstaina ysigaala ja oliskohan perjantaina ollut pesisottelu. Ja huomenna ohjelmassa onkin vain elokuvan katselua, nyyttärit ja köksän tunnit. On tää koulu helpon tuntuista!
Nyt kuitenkin asiaan, eli tähän postaukseen. Pakko sanoa, että viikonloppuna olin aika laiska blogi juttujen suhteen. Oli jotenkin vaan niin erilaista, kun ei tarvinnut tehdä koulujuttuja ja oli vaan aikaa niin tuli oltua jonkun verran kavereidenkin kanssa. Tuli käytyä piknikillä, tallilla, shoppailemassa, ulkona jne. Paljon oli siis kaikkea tekemistä, joten jotenkin taas nämä blogijutut jäi.. Kokosin nyt siis tällaisen pikaisen postauksen puhelimella otetuista kuvista, tältä keväältä. Mukaan pääsi paljon snapchatteja ja myös muitakin mitä oli tullut kevään aikana räpsittyä..
♥Ravintola Töölönrannassa nauttimassa jälkiruokaa...
♥ Danielan kanssa iltamyöhään heppahommissa...
♥ Matkalla Tahkolle, videoita tietysti editoiden...
♥ Kakun leivontaa nimppareita varten..
♥Vaatteiden kaventamista Turkin matkaa varten...
♥Ahkerana kisahoitajana, tallilla (todellisuudessa puhelimella ottamassa hienoja tilannekuvia..)
♥Verkkokaupasta bongattuja, kalliita, mutta sen arvoisia minttuoreoita..
♥Kevään ensimmäisiä oikeasti lämpimiä päiviä, Peetyllä maastoillen..
♥Erilaisten kampauksien testailua ja kukkapannan hehkutusta..
♥Haha, välillä tää fiilis muistuu niin pahasti mieleen..
♥Tällainen löydettiin Inkan kanssa Prismasta, ja unohdettiin yöksi pöydälle. Juuri näin kuuluu toimia!
♥Tallilla jälleen, pikkuponien kanssa maastoilemassa..
♥Haha, en kestä tota paras ikinä, niin hyvin kuvailevakin..!
♥Köksän tuntien aikaansaannoksia..
♥Töölönrannassa syömässä jälleen...
♥Turkissa, kun oli ihanan lämmin!
♥ Turkissa, päätettiin kiivetä tällaisen pikkuruisen kukkulan päälle ja ottaa muutama kuva, ennen, kun alkaa päätä huimaa..
♥ Mun valmistelema aamiaspöytä äitille, äitienpäivänä..
♥ Saran kanssa videoita kuvaamassa, ja tässä taas vähän yli aiheen poikettu..
♥ Pari viikkoa sitten oltiin Saran mökillä Ilonan kanssa, oli kivaa!
Ilonan kanssa ulkona..
Ruotsin tunnin nyyttäreitä..
Jälleen tallilla, tällä kertaa pienempi oppilas mukana..
Maanantaina, tehtiin Camillan kanssa vohveleita, kun haluttiin vähän treenata meiän sixpackeja. Nyt ei tosin ihan heti enää vohveleita mulle, eikä tuskin Camillekkaan.
♥ Jos mahdatte kaivata ruohonleikkuria niin me tullaan Peetyn kanssa hoitamaan homma!
♥ Itse tehtyä kanapestopastaa..
♥ Mun tavallinen iltapala.. ;) Myöntäkää et oisin paras vaimo!
♥ Nää on näitä artsipixöreitä saran mökiltä..
♥ Ja lisää vaan artsipixöreitä Saran mökiltä..
♥ Kokeisiin lukua, iltapalaa syöden..
♥ Vapianossa nauttimassa pesto pastaa.. Namsk!
♥ Köksän tunnilla vapputunnelmissa.. munkkeja ja pikasimaa..
♥ Heh taisi jäädä multa välipala välistä niin söin sen kun olin tullut tallilta eli joskus kahdeksan paikkeilla, vähän tietysti jo mahaa kurni..
♥ Tekstiilin tunnin aikaansaannoksia..
♥ Kuviksen tunnin aikaansaannoksia..
♥ Ihanaa uunijäätelöä! Tästä postausta?
♥ Inkan kanssa Helsingissä shoppailemassa, poiketen Jungle Juice Barissa, ihana paikka!
♥ Ja lisää näitä kännykällä räpäsäistyjä kuvia porkkanakakusta..
♥ Ja lisää, mutta porkkanamuffinsseja tällä kertaa.. Kuvia editoiden blogiin..
♥ Keilaamassa liikuntatunnilla, yläkoulun liikkatunnit, voittaa kyllä alakoulun!
Toivotaan, että nyt saisin pian tehtyä sen postauksen Turkista, mitä olin suunnitellut, vähän tosin olen senkin suhteen laiskotellut, voi että. Mutta on se kyllä, kun tallilla pitäisi ehtiä käymään se neljä kertaa viikossa ja kavereidenkin kanssa olla niin loppu aika meneekin sitten nukkuen ja syöden ja epätoivosesti urheillen.
love, Jessica