Heips, täällä äänessä taas Jessica.
Koulu on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, tai ainakin ihan tarpeeksi hyvin. Vielä jaksaa, pakko jaksaa eteenpäin. Vasta kaksi koetta tehty, se helpottaa vähän, vaikka edessä tulee olemaan monta lisää. Kokeisiin lukeminen - ei nappaa. Viikot menee onneksi nopeasti ja no harmillisesti niin menevät viikonloputkin. Ei muuta kuin enää alle kuukausi syyslomaan! Nyt täytyisi tehä paljon hommia varmaan blogin kannalta, mutta edistyy. Pikkuhiljaa.
Moni teistä varmaan muistaneekin tämän summer bucket listin, joka tehtiin Inkan kanssa. Kohtia on tullut suoritettua, ja myös niitä on joitain jätetty suoritettua, mikä yllätys. Video on vielä kuvaamatta, mutta ideana olisi käydä nämä kohdat läpi. Ensin ajattelin niitä kuitenkin teille aukaista hieman pelkkien postauksien avulla. Tästä päästäänkin tämän postauksen aiheesseen. On tullut kesän aikana käytyä varmaan kymmenen kertaa suunnilleen Helsingissä, tämähän kuuluikin listaan ja nyt katsotaan kuvia mitä ollaan reissuilta saatu!
Tässä viimeisimmältä reissultamme, Ilonan kanssa, kun käytiin ottaa tuomiokirkolla kuvia.
Torilta käytiin hakemassa vähän maistiaisia, ohi kävellessä, yh.
Jäätelö näytti maistuvan kesän viimeisinä hellepäivinä.
Käytiin myös muutamissa ravintoloissa, tässä kyseessä on Cantina West, ei paha ollenkaan!
"Inka nää gopro kuvat näyttää iha tyhmält sit ku täs on tää fisu!!
-EI SE MITÄÄÄÄ! -Inka"
Lintsilläkin tuli käytyä, mutta valitettavasti kuvia ei satu hirveästi olemaan, sillä täällä käytiin vain yhden kerran. Ja nämä ainoatkin vielä GoProlla.
Tässäkin kesäloman viimeisiä vedellään. Täytyi käydä näyttämässä vähän näille Lahtelaisille mitä Helsingistä löytyy. Yksi tosin jo kaukana Lahdesta.
Melkein kuin se Ranskassa oleva lukkojen silta, go Helsinki, vähän vielä tavoiteltavaa samaan!
-Jessica